Esimieskin on vain ihminen

Esimieskin on vain ihminen   Esimiehen työlista on pitkä. Vastuu-alueita voisi luetella kymmeniä, jopa satoja, riippuen tehtävän kuvasta, mutta tuhannet pienet langat pyörittävät esimiehen arkea enemmän kuin moni uskoisikaan. Kuinka helppo tästä roolista on sitten...

Elämämme aikavarkaat

Elämämme aikavarkaat

Aika on vakio. Viikossa meillä on vain 7 päivää, joista usein viisi on työpäivää. Meillä on vuorokaudessa vain 24h aikaa tehdä asioita, joista suurin osa kuluu koulunkäyntiin tai töihin. Perheellekin tulisi löytää aikaa ja panostaa heihin. Nämä ovat aika selkeitä lauseita ja ajatuksia, jotka koemme päivänselvinä. Mutta kun oikeasti alkaa miettimään sitä, kuinka nopeasti aika lipuu ohitsemme ja sitä, että juuri mennyttä viikkoa, päivää tai aiempaa tuntia emme saa enää takaisin, niin itse ainakin mietin, olenko käyttänyt aikani oikein.

Useat haluavat saada aikaan elämässä asioita, joista on haaveiltu jo lapsesta asti. Osalla ne liittyvät tiettyyn alaan opiskeluun, toisella tietynlaisen työn tekemiseen, tietynlaisen aseman ja roolin saamiseen, toisella yrittäjyyden perustamiseen, toisella suurperheen kasvattamiseen. Vielä parikymppisinä harvat ymmärtävät ajan juoksun ja tavoitteellisen elämän merkityksen. Sen, että koulut olisi käytävä ajallaan, töihin olisi mentävä heti koulun jälkeen saamaan työkokemusta ja siinä välissä elää myös nuoruutta, reissata, nähdä maailmaa, jotta sitä elämää ei tarvitse lähteä katkerana elämään enää nelikymppisenä tukka hulmuten, siltikään saavuttamatta sitä, mitä oikeasti on elämältään halunnut.

Silti näitä unelmia ei ole useinkaan lähdetty viemään eteenpäin, koska aina löytyy helposti selitys sille, kuinka viimeinen vuosi, kuluneet viikot tai päivät ovat olleet liian kiireisiä oman unelman toteuttamiseen. Osalla taas läheiset ja perhe eivät ole tukeneet nuorta haaveilijaa unelmiensa toteuttamisessa, joten epävarma nuori siirtää tai hylkää haaveensa, mutta ei välttämättä unohda niitä koskaan. Tästä tulee sitten se ikävä kierre, kun vanhempana ei kaduta elettyä elämää, vaan elämättä jäänyttä elämää. Onko kukaan ajatellut, että turvallista polkua pitkin kulkeminen, unelmien odotuttaminen, väärien polkujen valitseminen, muiden tahdon mukaan eläminen, vääränlaisen työnkuvan tekeminen omassa työssäsi, sinulle vääränlaisen opiskelupolun valitseminen sekä lasten saannin odotuttaminen ja viivästyttäminen nykyään yhä myöhemmälle iälle ovat elämämme aikavarkaita. Aikavaras, jota emme saa enää takaisin. Varas, jota ei voida rangaista rikoksesta. Ei ole tapahtunut rikosta, on vain tapahtunut se, että käytämme yksinkertaisesti aikaamme aivan liian paljon väärien asioiden tekemiseen. Listaan niitä kohta tähän alle.

Uskon, että elämämme polut, eivät aina ole kiinni siitä, mitä itse valitsemme, koska kyllä joskus vain elämä puuttuu karulla tavalla peliin, jolloin meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa valintoihimme. Voimme vammautua auto-onnettomuudessa, lapsettomuus on hyvin yleistä, haluamaansa kouluun pääsy ei vain vuosi vuodelta onnistu, esimerkkejä on lukuisia. Mutta jos jätämme nyt pois nämä meistä riippumattomat tekijät ja pohdimme sitä aikavarasta, jonka itse luomme, on mielenkiintoinen ja ainakin itseä pysäyttävä tekijä. Jos olemme luoneet itsellemme tavoitteet esim. terveellisen elämäntavan aloittamisesta, liikunnan lisäämisestä, herkkujen syönnin lopettamisesta, lisäkouluttautumisesta, yrityksen perustamisesta ja perheen perustamisesta. Niin, kuinka paljon haaskaamme aikaa elämässämme; vuosissamme, viikoissamme ja päiviemme tunneissa aivan turhien asioiden tekemiseen. Katsomme telkkaria, kun voisimme valita sen lenkille tai salille lähtemisen, katsomme töissä sometilejämme, jotka ryöväävät kallista työaikaa ja syö tavoitteellisiin tuloksiin pääsemisistä useita tunteja viikossa, vaikka siinä hetkessä se tuntuu vain minuutilta. Käytämme töissä aikaa tulostimen tai työauton korjaamiseen, mikä ei kuulu työnkuvaamme, vaan jollekin alansa osaajalle, vietämme liian kauan aikaa kahvitauolla rupatellen menneestä viikonlopusta, joka syö tehokkuutta työstämme. Työhyvinvointiin toki kuuluu hyvien yhteistyötaitojen ja sosiaalisten tilanteiden hyvä ylläpitäminen, joten on suotavaa, että kahvitauot ovat edes ihana ja nautinnollinen naurutuokio ja tauko työn ja muun kiireen ohella. Käytämme viikonloput juhlimiseen ja bailaamiseen, usein nuorella, perheettömällä tämä vielä onnistuukin. Tämä kuitenkin syö krapulaisen ihmisen viikonlopun osalta aikaa siltä, mitä oikeasti elämältäsi haluat, tuskin krapulaa ainakaan. Senkin ajan olisi voinut hyödyntää kodin remontointiin, opiskeluiden rästitöiden tekemiseen, ystävien näkemiseen vaikka urheilun merkeissä tai ihan elämän suunnitteluun. Mitä minä, juuri minä elämältäni haluan ja mitä minun tulee sen eteen tehdä? Valitettavasti elämää ei voi elää suunnittelematta, jos huom. JOS elämältä jotain haluaa ja jotain haluaa saavuttaa. Kaikkia ei ole luotu samaan nuottiin. Osa ei huolehdi huomisesta, vaan elämä kuljettaa ja saa silti mitä haluaa, joskus jopa enemmän. SE on kuitenkin vähemmistö. Osa taas ei tiedä, eikä halua tietää mitä elämältään haluaa, on vain ihanaa olla, ei ole halua opiskella, tehdä töitä, eikä hoitaa muitakaan elämän velvollisuuksia. Se on heidän valintansa, koska meitähän on moneen junaan.

Mutta me ihmiset, joilla on päämääriä, suuria unelmia ja haaveita, niin tulisi huomata aikavarkauden merkitys ja kiinnittää huomio omassa elämässä siihen, mitä haluan saada aikaan, mitä minun tulee tehdä asian eteen, missä ajassa ja kirjata ihan paperille ylös konkreettisesti ne asiat, jotka syövät aikaasi elämältäsi. Jos olet päättänyt aloittaa aamulenkkeilyn, niin teidät, että sinun tulee mennä ajoissa nukkumaan, joten listalta on poistettava elokuvien katselu illalla puolison kanssa. Jos puoliso ei tue sinua tässä, sinun tulee ajatella, elätkö omaa vai hänen elämäänsä. Useinhan ihmiset, joilla itsellä ei ole päämääriä sanovat aikaisin heräävistä ihmisistä, että ovat himourheilijoita, työnarkomaaneja, joilla on ongelmia, koska on tavoitteita. He ovat itse vain mustavalkoisesti sulkeneet itse omat silmänsä siltä, kuinka aika juoksee ja kaikki tekemisemme vaikuttaa tulevaan ja jos haluaa saada jotain suurta elämässään, kuten esimiestyön tai menestyvän yrityksen, niin sen eteen on tehtävä töitä. Ei se ole työnarkomaani, joka aamulla herää aikaisin lenkille, jotta kerkeää aloittaa työpäivänsä tai yrityksen suunnittelun oikeassa ajassa, jotta illalla jää aikaa perheelle. Mutta nämä haluttomat, aikaansaamattomat ja oman elämänsä toivon varassa elävät ihmiset eivät ymmärräkään tavoitteellisten ja oikeasti päämääriensä eteen työskentelevien ihmisten elämää ja päänsisältöä. Eikä heidän tarvitse. Yksi ongelma siinä vain on. Jos tämä henkilö on puolisosi, vanhempasi tai ystäväsi niin hänkin ja hänen valituksensa kuuntelu on elämäsi aikavaras, joka latistaa sinut sekunti sekunnilta. On siis sinusta kiinni muutoksen edessä, haluatko pitää kyseisen ihmisen miten lähellä itseäsi. Erot, välien katkaisut ja taukojen ottamiset eivät ole helppoja, mutta muista, että kyse on SINUN ainutkertaisesta elämästäsi. Siihen ei tulisi päästää ketään lannistamaan sinua ja unelmiasi. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmän välität muiden mielipiteistä, mutta onko silloin jo liian myöhäistä sinun kohdallasi tehdä elämäsi haaveista totta. Aikavaras kun on varas.

Paljon melua tyhjästä! Vai tyhjää suunsoittoa oikeasta elämästä?

Elämä pakenee sitä, joka ei uskalla elää. Miksi toiset uskaltavat ottaa riskejä, uskaltavat kaatua ja nousta uudelleen. Miksi toiset katsovat, kun elämän juna lipuu ohitse, mutta toiset uskaltavat hypätä kyytiin? Onko kyse sisäisestä turvattomuudesta, koska pelkää paljastua keskeneräiseksi ja joutuisi kohtaamaan oman epätäydellisyyteensä ja heikkoutensa. Miksi toiset taas luottavat itseensä, vaikka ovat keskeneräisiä ja yhtä lailla heikkoja? Moni uskoo, että tämä luottavainen ihminen saa tukea ja rakkautta ympäriltään. Tämä ei välttämättä mielestäni tarvitse edes rakkautta, eikä toisten lämpöä, hyväksyntää ja luottamusta onnistumiseen. Mielestäni on vain ihmisiä, jotka uskaltavat elää ja toisia, jotka eivät uskalla. Pelon voimalla elävät ihmiset, jotka ovat kadottaneet itsekunnioituksensa ja kantavat syvää itsehäpeää, eivät välttämättä edes tunnista itsessään tätä piirrettä, mutta se näkyykin sitten juuri näissä elämän valinnoissa. Mitä sinä elämältäsi haluat? Sinulle on annettu yksi ainoa elämä elettäväksi, sinä joko elät tai olet paikallasi. Sitten on hyvä arvostella niitä, jotka päättävät elää ja kokeilla uusia, jopa mahdottomalta tuntuvia unelmia, että kylläpä tuo varmasti epäonnistuu. Mitä sitten? Mitä sitten vaikka epäonnistuisikin? Tämä arvostelija on paikallaan eläjä, toisten arvostelija, kun ei uskalla itse elää, mutta uskaltaa kyllä arvostella ja laulattaa suutaan. Missä vaiheessa ollaan menty ojasta allikkoon?
Useasti pohdin mistä tämä eläminen tai elämättä jättäminen johtuu? Kaiken toiminnan takana ovat arvot ja arvopohjamme, jotka usein tulevat perintönä kotirintamalta, valitettavasti niitä perusarvopohjia usein ei voi valita, mutta toki niitä voi kehittää, muuttaa ja kasvattaa kun on katsottu peiliin ja tunnistettu ensin jo olemassa olevat arvot. Mitkä ovat sinun arvosi? Kasvu ja kypsyminen pitää sisällään nöyryyttä, nöyryyttä katsoa peiliin ja hyväksyä itsensä, antaa itselleen anteeksi, myöntää syyllisyytensä ja hyväksyä kaikkien erilaisuus. Kaikki me teemme virheitä, mutta luovuuden polulla me luomme tulevaisuutta ja unohdamme menneisyyden ja opimme uutta ja tällöin olemme todelle haavoittuvaisia, mutta täynnä rikkautta. Tällöin vahvan itsetunnon omaava hyväksyy tämän ja ottaa vastaan virheiden mahdollisuuden. Emme tarvitse ketään, ei rakkauden voima nostamaan meitä ylös, vaan oma arvopohja ja vahva tekemisen tahto, hyvä itsetunto ja rakkaus omaan itseensä on niin luja arvopohja, joka nostaa pystyy ja jatkaa uuden tekemistä. Kukaan ei ole kaikkivoipainen. Kyllä tekeväkin itkee, suree, kokee häpeää , lohduttomuutta ja elämän tuskaa haavoittuvaisuuden tiellä, mutta ymmärrys omaan nöyryytemme elämään kohtaan nostaa meidät ylös. Elämämme tehtävä on saada aikaan jotain, mikä sisäisen elämämme palo on. Missä on toisten ihmisten palo, jotka istuvat sohvalla, surevat 30vuotta tehtyä ikävää, tylsää, vihattua työtään, elävät onnettomassa avioliitossa vuosikymmeniä vain surkutellen ja itkien? Ja tämän lisäksi valitetaan kaikesta mitä nähdään lehdissä, televisiossa, naapureissa, työkavereissa ja niissä ihmisissä, jotka uskaltavat elää. Onko heidän arvomaailmansa hukassa, piilossa, vääristetty vai tieten tahtoen vain elämältä piilossa? Kaikki tämä siksi, että eletään annettu elämä, miten kohtalo on meidät määritelty elettäväksi, eikä huomata, että elämää ei ole koskaan kirjoitettu valmiiksi. Kukin meistä maalaa meidän oman elämän taulumme.
Jos haluaa muutosta, niin kukin voi kantaa vastuun itsestään ja omasta arvomaailmastaan, kokemusmaailmastaan huolimatta. Jos vain haluaa elää. Tätä vain pohdin. Arvot. Peili. Itsensä kohtaaminen. Itsensä hyväksyminen. Itsetunnon kasvattaminen. Rohkeus. Ja ennen kaikkea vain omasta elämästään huolehtiminen. Jätä taakse toisten arvostelu ja elämän negatiivisten asioiden ääressä eläminen. Etsi vahvuuksia, etsi loistoa, nauti, näe elämän kauneus ja mahdollisuudet. Elämä valuu muuten hukkaan ja elät elämääsi vain muita arvostellen, elämättä omaa arvokasta elämääsi. Aloita muutos nyt! Pohdi, mitkä asiat kaipaavat nyt muutosta omassa elämässäsi, unohda muiden mielipiteet. vain sillä on väliä mitä sinä ajattelet ja mitä haluat! Opettele elämään! Elämä on tehty meitä maalareita varten, taivaanrannan maalareita, joilla unelmana on elää tämä elämä täysillä määrätietoisen itsevarmasti. Elämä on. Se vain on!

Sukupuolierojen näkyvyys

Sukupuoli erojen näkyminen aikuisikään asti

Tyttöjen ja poikien erot näkyvät myös aikuisten naisten ja miesten eroina, monessakin suhteessa. Ei pelkästään sukupuolen suhteen, vaan ajattelun, toiminnan, kasvatuksen, reagointikyvyn, ajattelutavan, tunteiden ilmaisun, lähes kaiken suhteen. Olen alkanut lähiaikoina alkanut pohtimaan tätä asiaa yhä enemmän, miksi meillä elää näin vahvat sukupuoli jaottelut ja erottelut, varsinkin lapsuuden tärkeinä hetkinä. Hyvinvoinnin portailla liikkumisella on minua alkanut pohdituttaa ajattelevatko miehet ja naiset asioista samalla tavalla, koska kasvatus, elinolosuhteet ja geenit ovat muokanneet meistä niin erilaisia. Saamme väkiselläkin erilaisen kasvatuksen tyttöinä ja erilaisen taas poikina. Kaikilla on kuitenkin yhtä lailla samanlainen oikeus omaan hyvinvoinnin ylläpitämiseen, asemaan yhteiskuntaan ja yhteenkuuluvuuteen muiden kanssa.

Jäämmekö lapsuudessa kiireen keskelle, joista tytöille annetaan helpommin mahdollisuus puhua tunteistaan ja näyttää paha olonsa, kun pojat kasvatetaan vanhojen normien mukaan, ettei ole aikaa itkulle, vaan asioista on vain mentävä itkemättä eteenpäin. Pojista kasvatetaan miehiä. Naisista kasvatetaan tunteellisia, kaiken ymmärtäviä hyysääjiä, mikä toistuu aikuisikään saakka. Miksi naisten on helpompi puhua tunteista ja mieltä painavista asioista kuin miesten. Kaikki juontuu rakkaudelliseen tai rakkaudettomaan, kiireelliseen tai kiireettömään lapsuuteen, kuinka itse lapsena tulkitsemme meille tapahtuneet tilanteet ja kuinka meidät on määritelty lapsuudesta saakka tulkitsemaan tilanteita ja annettu mahdollisuus reagoida niihin. Meillä on paljon vanhoillisia odotuksia, mitä suku meiltä vaatii, kenestä pitäisi tulla lääkäri, kenestä tuomari, kenestä insinööri. Paineet ovat kovat jo lapsena. Uskon ja ajattelen, että pienet pojat jäävät kyllä alakynteen jo tässä vaiheessa. Missä vaiheessa sukupolvien ketju saataisiin katkaistua, että pojat saavat itkeä kuin tytöt, saavat kertoa tunteistaan yhtä avoimesti, saisivat syliä ja hellyyttä yhtä lailla kuin tytötkin. Poikien halailu, pussailu ja lämmön näyttäminen vanhempien ja isovanhempien osalta loppuu usein paljon aiemmin kuin tyttöjen kohdalla. Eikö? Pojista kasvatetaan itsenäisiä pikkumiehiä jo varhaisessa vaiheessa, lyödään olalle tsemppaukseksi, mutta tytöt saavat hellyyttä, kuuntelua ja lämpöä aivan eri tasolla kuin pienet pojat. Miehisyydelle on asetettu omanlaiset haasteet vielä näihin paineiden toteuttamiseen, varsinkaan jos ei onnistu tekemisissään. Puutyöt eivät onnistukaan koulussa, häpeä on suuri, poika haluaisikin mennä koulussa mieluummin käsitöihin, mutta mitä muut pojat sanovat ja entäs vanhemmat. On jo helpompi tässä vaiheessa luovuttaa oikeiden halujen toteuttaminen, kun paineet ovat yhteiskunnallisesti niin suuret. Useasti miehiltä on kielletty itkeminen ja tunteiden näyttäminen, varsinkin yleisillä paikoilla. Tyttö kaatuu pyörällä, hän saa tukea ja turvaa. Poika kaatuu pyörällä, niin hänet käsketään vain ylös ja sanotaan, että arvet kuuluvat elämään. Arvet miehistävät! Missä vaiheessa ajatellaan, että tämäkin poika haluaisi iltavuoteella keskustella vielä asiasta ja ehkä itkeä pelkonsa pois. Esimerkkejä löytyy tuhansia ja uskon, että ymmärrätte pointtini.

Tämä on mielenkiintoinen asia myös liittyen johtajuuteen ja johtajuustyyleihin. Elettiin pitkään aikoja, jolloin naisen asema vaikuttajana on ollut heikko ja naisista on alkanut tulla johtajia. Onko nyt vasta ymmärretty, että johtajuus ei ole pelkkää tietoa, faktaa ja kylmäkiskoista tulosten takomista. Onkohan ymmärretty, että hyvän työilmapiirin saamiseksi, työntekijöiden sitouttamiseksi ja hyvien tulosten saamiseksi tarvitaankin hyviä ihmissuhdetaitoja, mitkä osittain tulevat oman persoonan ja osittain hyvien esimieskoulutusten avulla. Jos vanhakantainen myytti elää, että mies ei puhu asioistaan puolisolleen, kavereille, läheisille, eikä varsinkaan työkavereille, niin saa olla aikamoinen sisupussi, joka jaksaa kantaa kaiken itsellään. Kun olisikin tasa-arvoinen, hyväksyvä ilmapiiri, että mies voisi oikeasti kertoa kuinka hän on haavoittuvainen, epäonnistunut, epävarma, epäonnistuja, vieläpä itkun kera. Jos nainen toisi nämä ajatukset eteensä ystäviensä tai työkavereidensa edessä, niin sitä pidetään aivan normaalina. Miten ajateltaisiin miehen kohdalla, varsinkin jos toimisi esimies asemassa? Pohdin vain.
Pienestä se lähtee, se pienen pojan itkun hyväksyminen, kuin tytönkin. Sillä on pitkät vaikutukset tulevaisuuteen. Halataan toisiamme, yhä enemmän <3

Uskallatko olla oma itsesi vai kuunteletko pelkureita?

Uskallatko olla oma itsesi vai kuunteletko pelkureita?

USKALLATKO OLLA OMA ITSESI VAI KUUNTELETKO PELKUREITA?
Olen elämäni aikana kaatunut niin monta kertaa, etten edes muista. Onko auttavia käsiä noussut? Vain luottoystäviltä. Viime vuoden aikana olen kaatunut enemmän kuin koskaan ennen. Viime kaatumisten jälkeen, en ole vielä päässyt edes kokonaan pystyyn. En tarvitse ketään minua nostamaan, koska minä olen oman itseni herra ja nostan kyllä itse itseni. Kaatumisten seurauksena olen menettänyt ja valinnutkin luopua ihmissuhteista, jotka tuovat elämäni pelkkää negatiivisuutta ja tavoitellusti pahaa. Ihmisistä, jotka eivät edes tarjoa apua kaatumiseen, vaan ennemminkin tallovat alleen. Miksi he niin tekevät? Oman pelkonsa ja pelkuruutensa vuoksi. He ovat itse pelkureita, jotka pelkäävät toisen nousevan ja näyttävän, että näinkin vaikeasta asiasta voi selvitä, koska itse ei olisi siitä selvinnyt.
Älä missään nimessä vahvista epäilijöiden uskomuksia omaan luovuttamiseesi, vaan luota itse itseesi ja omaan osaamiseesi ja selviytymiseesi! Mitä toiset pitävät mahdottomana, niin sinä teet siitä mahdollisen! Älä jää paikoillesi katkeroitumaan epäilijöiden ja pelkureiden sanoihin ja tekoihin, vaan näytä mistä sinut on tehty. Toisissa meissä on asennetta ja toisissa asenteen puutosta. Päätä itse kumpaan joukkoon kuulut.
Huomasin, varsinkin yrittäjyyteni alussa, että kun päätin aloittaa yrittäjyyden, niin minua ympäröivät ihmiset eivät tukeneet minua yritys haaveideni toteutumisessa. Osa kavereista olivat asenteella ”Wau, kuinka rohkea olet..”, osa oli hiljaa; joko pelosta tai kateudesta. Mutta sukulaiset, juuri ne lähimmäiset olivat pahimmat ” Et tiedä minkä virheen tulet tekemään. Luuletko todella, että tulet onnistumaan? Sinulla ei ole minkäänlaista kokemusta yrittäjyydestä..” He ihmettelivät, miksi haluan ottaa niin suuren riskin. Riskin! Pohdin, että ottaa riskin, toteuttaakseen omannäköistä ja sellaista työtä, mitä itse rakastaa ja tuntee osaavansa? Olin loukkaantunut ja jopa vihoissani saamastani palautteesta, koska halusin itse juhlistaa päätöstäni ja varsinkin päivää, kun yritykseni oli vihdoin rekisteröity. Ympärillä olevien ihmisten negatiivisuus kuitenkin sai minut lannistumaan niin paljon, että en antanut itselleni lupaa juhlistaa, enkä kokenut sitä riemun tunnetta, mitä olisin halunnut ja kuvitellut tuntevani. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, kun olen käynyt paljon asioita läpi itseni ja menneisyyteni ja mentaalivalmennuksen kautta, että joskus on päästettävä irti, että voi mennä eteenpäin. Minun oli aika herätä ja avata silmäni sille, ketä päästän elämääni, ketkä todellisuudessa vahvistavat minua ja tukevat minua, kun sitä tarvitsen ja ketkä tuovat negatiivisuudellaan minuun huonoa oloa ja alemmuuden tunnetta.
Ymmärrän, että useilla suurin osa ystävistä, vanhemmista, sisaruksista, isovanhemmista ja puolisoista eivät anna tukea muutostilanteissa, taka-ajatuksenaan rakkaudella sanottu pelko puolestasi, huoli siitä, että mitä tapahtuu, jos et onnistu. Minulle osoitetut sanat olivat taas toisenlaisia. Sanat eivät liittyneet rakkaudelliseen huoleen, vaan ihmisen omaan pelkoon elää tätä elämää ja kateudesta johtuvia sanoja, kun toinen uskaltaa ja tekeekin jotain hänen päätöstensä ja sanojensa vastaista. Uskaltaa muuttaa paikkakuntaa ja lähteä yrittäjäksi koulun ohessa. Minä taas en puolestani lähde ajattelemaan onnistumista epäonnistumisen kautta, vaan sen kautta, että minähän onnistun. Olen elämässäni kaatunut niin monta kertaa aiemminkin ja aina noussut pystyyn, että pystyn tiedostamaan riskit, mutta enemmän tiedostan riskit pelkääjän paikalla istumiseen, paikalleen jämähtämiseen, rutinoitumiseen ja negatiivisen asenteen iskostumisen riskiin, kuin siihen, että eläisin unelmaani. Toteuttaisin kokemuksellani, koulutuksellani, tiedoillani ja taidoillani, joista lähimmäisilläni ei ole tietoakaan, elämäntyöni ja haaveen todeksi luottaen onnistumiseen, kuin pelätä kaatumista.
”What if I fall? Oh, but my darling, what if you fly? – Erin Hanson.

LUOTA ITSEESI JA OMAAN OSAAMISEESI. USKALLA KOKEILLA UUSIA ASIOITA, USKALLA ELÄÄ UNELMA ELÄMÄÄSI. ÄLÄ TUHLAA ELÄMÄÄSI PELÄTEN MITÄ VOISI SATTUA. PELKÄÄ ENNEMMIN SITÄ, MITÄ TAPAHTUU, JOS ET KUUNTELE SYDÄNTÄSI, TEE SINULLE TÄRKEITÄ ASIOITA JA VALITSE NIITÄ ASIOITA, JOTKA TUOVAT POSITIIVISUUTTA ELÄÄMÄSI. USKALLA OLLA OMA ITSESI, ÄLÄ JÄÄ PELKURUUDEN JALKOIHIN.

Kriisiolosuhteet muuttavat elämäämme

Kriisi ja pandemia tilanteet tuovat perheisiimme ja normaali olosuhteisiimme syviä ja jopa pysyviä muutosilmiöitä. Kriisin kohtaaminen tuottaa meissä luonnollisen taistele tai pakene ilmiön. Teemme yleensä kaikkemme selvitäksemme tilanteesta kuin tilanteesta, minkä...

Muutosvalmius

Sitten kun.. Sitten, kun joskus.. Mitä jos ei jossitella vaan aloitetaan muutos nyt? Useasti mietin, että miksi me ihmiset odotamme muutosta niin pitkään. Pakenemme itseämme, tulevia muutoksia, haaveita ja omia tunteitamme. Pelkäämmekö epäonnistumista vai johtuuko...