USKALLATKO OLLA OMA ITSESI VAI KUUNTELETKO PELKUREITA?

Olen elämäni aikana kaatunut niin monta kertaa, etten edes muista. Onko auttavia käsiä noussut? Vain luottoystäviltä. Viime vuoden aikana olen kaatunut enemmän kuin koskaan ennen. Viime kaatumisten jälkeen, en ole vielä päässyt edes kokonaan pystyyn. En tarvitse ketään minua nostamaan, koska minä olen oman itseni herra ja nostan kyllä itse itseni. Kaatumisten seurauksena olen menettänyt ja valinnutkin luopua ihmissuhteista, jotka tuovat elämäni pelkkää negatiivisuutta ja tavoitellusti pahaa. Ihmisistä, jotka eivät edes tarjoa apua kaatumiseen, vaan ennemminkin tallovat alleen. Miksi he niin tekevät? Oman pelkonsa ja pelkuruutensa vuoksi. He ovat itse pelkureita, jotka pelkäävät toisen nousevan ja näyttävän, että näinkin vaikeasta asiasta voi selvitä, koska itse ei olisi siitä selvinnyt.

Älä missään nimessä vahvista epäilijöiden uskomuksia omaan luovuttamiseesi, vaan luota itse itseesi ja omaan osaamiseesi ja selviytymiseesi! Mitä toiset pitävät mahdottomana, niin sinä teet siitä mahdollisen! Älä jää paikoillesi katkeroitumaan epäilijöiden ja pelkureiden sanoihin ja tekoihin, vaan näytä mistä sinut on tehty. Toisissa meissä on asennetta ja toisissa asenteen puutosta. Päätä itse kumpaan joukkoon kuulut. 

Huomasin, varsinkin yrittäjyyteni alussa, että kun päätin aloittaa yrittäjyyden, niin minua ympäröivät ihmiset eivät tukeneet minua yritys haaveideni toteutumisessa. Osa kavereista olivat asenteella ”Wau, kuinka rohkea olet..”, osa oli hiljaa; joko pelosta tai kateudesta.  Mutta sukulaiset, juuri ne lähimmäiset olivat pahimmat ” Et tiedä minkä virheen tulet tekemään. Luuletko todella, että tulet onnistumaan? Sinulla ei ole minkäänlaista kokemusta yrittäjyydestä..” He ihmettelivät, miksi haluan ottaa niin suuren riskin. Riskin! Pohdin, että ottaa riskin, toteuttaakseen omannäköistä ja sellaista työtä, mitä itse rakastaa ja tuntee osaavansa? Olin loukkaantunut ja jopa vihoissani saamastani palautteesta, koska halusin itse juhlistaa päätöstäni ja varsinkin päivää, kun yritykseni oli vihdoin rekisteröity. Ympärillä olevien ihmisten negatiivisuus kuitenkin sai minut lannistumaan niin paljon, että en antanut itselleni lupaa juhlistaa, enkä kokenut sitä riemun tunnetta, mitä olisin halunnut ja kuvitellut tuntevani. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, kun olen käynyt paljon asioita läpi itseni ja menneisyyteni  ja mentaalivalmennuksen kautta, että joskus on päästettävä irti, että voi mennä eteenpäin. Minun oli aika herätä ja avata silmäni sille, ketä päästän elämääni, ketkä todellisuudessa vahvistavat minua ja tukevat minua, kun sitä tarvitsen ja ketkä tuovat negatiivisuudellaan minuun huonoa oloa ja alemmuuden tunnetta.

Ymmärrän, että useilla suurin osa ystävistä, vanhemmista, sisaruksista, isovanhemmista ja puolisoista eivät anna tukea muutostilanteissa, taka-ajatuksenaan rakkaudella sanottu pelko puolestasi, huoli siitä, että mitä tapahtuu, jos et onnistu. Minulle osoitetut sanat olivat taas toisenlaisia. Sanat eivät liittyneet rakkaudelliseen huoleen, vaan ihmisen omaan pelkoon elää tätä elämää ja kateudesta johtuvia sanoja, kun toinen uskaltaa ja tekeekin jotain hänen päätöstensä ja sanojensa vastaista. Uskaltaa muuttaa paikkakuntaa ja lähteä yrittäjäksi koulun ohessa. Minä taas en puolestani lähde ajattelemaan onnistumista epäonnistumisen kautta, vaan sen kautta, että minähän onnistun. Olen elämässäni kaatunut niin monta kertaa aiemminkin ja aina noussut pystyyn, että pystyn tiedostamaan riskit, mutta enemmän tiedostan riskit pelkääjän paikalla istumiseen, paikalleen jämähtämiseen, rutinoitumiseen ja negatiivisen asenteen iskostumisen riskiin, kuin siihen, että eläisin unelmaani. Toteuttaisin kokemuksellani, koulutuksellani, tiedoillani ja taidoillani, joista lähimmäisilläni ei ole tietoakaan, elämäntyöni ja haaveen todeksi luottaen onnistumiseen, kuin pelätä kaatumista. ”What if I fall? Oh, but my darling, what if you fly? – Erin Hanson.                                                         

LUOTA ITSEESI JA OMAAN OSAAMISEESI. USKALLA KOKEILLA UUSIA ASIOITA,

USKALLA ELÄÄ UNELMA ELÄMÄÄSI. ÄLÄ TUHLAA ELÄMÄÄSI PELÄTEN MITÄ VOISI SATTUA.

PELKÄÄ ENNEMMIN SITÄ, MITÄ TAPAHTUU, JOS ET KUUNTELE SYDÄNTÄSI,

TEE SINULLE TÄRKEITÄ ASIOITA JA VALITSE NIITÄ ASIOITA,

JOTKA TUOVAT POSITIIVISUUTTA ELÄÄMÄSI. USKALLA OLLA OMA ITSESI,

ÄLÄ JÄÄ PELKURUUDEN JALKOIHIN.